Hep!
Google julkaisi tänään Google Latitude -palvelun, joka mahdollistaa kavereidensa sijainnin kyttäämisen mobiilisti omalla kännykällä -- luonnollisesti myös webbi-käyttöliittymä löytyy.

Ei se Google pettänyt taaskaan! Palvelu on päättömän helppo ottaa käyttöön, jonka jälkeen vapaa-aika sujuukin mutkattomasti luuria tuijottaen ja kavereiden menemisiä vakoillen. Mikäli luurissa on GPS, näyttää Google Maps / Latitude sijainnin lähes muutaman metrin tarkkuudella -- muussa tapauksessa paikannukseen käytetään verkon tukiasemia, jolloin heittoa tyypillisesti on useita satoja metrejä (riippuen sijainnista).
Kun ahdistus rupeaa saamaan sijaa ensi-ihastuksen jälkeen, voi toki oman sijaintinsa piilottaa tai peräti hämätä vihollisagentit asettamalla sijaintinsa manuaalisesti jonnekin kuuseen.
-- Pyppe kuittaa!
Long time no see. Mitäs meikäläiselle?
Rakas web-muotoinen päiväkirjan korvike,
viime viikonloppuna (lauantai 13.9.2008) Pyryn ohjelmassa oli kalastusseuramme #Turskan vuotuinen 10-ottelu. Karkeloihin osallistui allekirjoittaneen lisäksi kahdeksan notkean viriiliä taistelijaa. Mielessäni siinsi totta kai viime huhtikuun karvaan voimamiesmittelön hopean kirkastaminen kullaksi!
Otteluohjelma oli karvastakin kirpeämpi; suoritimme kaikki lajit yhden iltapäivän aikana klo 14:30 alkaen! HAJIME! Alla kuvamateriaalia näiden yhdeksän karpaasin eeppisistä ponnisteluista kohti mainetta ja kunniaa.
| Laji | Tulos | Pisteet |
| 110 m aidat | 17.72 s | 551 |
| Seiväs | 160 cm | 70 |
| Kuula | 8.55 m | 399 |
| Korkeus | 160 cm | 464 |
| 400 m | 61.48 s | 364 |
| 100 m | 12.41 s | 573 |
| Kiekko | 20.78 m | 287 |
| Pituus | 561 cm | 504 |
| Keihäs | 19.5 m | 155 |
| 1500 m | 5 min 38 s | 361 |
| Yhteensä: | 3728 | |
Huh-huh, tulipa monta kuvaa! Kuten estetiikkaa tihkuvista kuvista näkee, oli meininki armottoman kovaa! Täytyy tunnustaa, että pikkulapsetkin juoksivat karkuun nähdessään meikäläisten seiväshyppymanuuverit sepä 110m aitojen koikkelehdinnat! Hyvää uutisjournalismia noudattaen imen hymyä, ja uskaltaudun laittamaan Pyppe the Athlete'n tulokset Maailman (isän ja äidin) pällisteltäviksi.
Kuten tuloksista on nähtävissä, oli huippukunto aivan kohdallaan! Ja kun verrataan vuoden 2006 tuloksiin, jolloin sain nöyryyttävät 3721 pistettä, niin tulosparannushan on valtava (kyllä, laskit oikein, kokonaiset seitsemän pistettä)! Pistesaaliini on siis mitattavissa tuhansissa! Mieti, arvon lukija, kuinka monta kympin pussia saa tuhannella markalla!? Aika monta...
- No mikä oli lopputulos, saattaisi skeptisempi lukija kysyä tässä vaiheessa... Kiero kysymys, nimittäin kakkossijaanhan sitä oli tyytyminen, TAAS! Markus the Über Human -ketale opetti Pyppe-paralle nöyryyttä vetämällä 88 pisteen kaulan! NOOUUUU!
Muuta sanottavaa ei tämän avautumisen jälkeen löydy. Sanainen arkkuni on tyhjä. Suuri kiitos kaikille osanottajille sekä toimitsijoille! Ensi vuonna suuremmalla RaivollaTM, mikäli paikat vain kestävät!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...
-- Pyppe kuittaa