Judo

Judo

Harrastuksistani erottuu lenkkeilyn ja voimailun ohella judo. Olen harrastanut sitä noin 6-vuotiaasta eli vuodesta 1989 lähtien. Ensimmäinen kosketus lajiin syntyi Siuntion Keido-Kanissa.

Vuoden 1998 alussa seurani vaihtui Siuntion Keido-Kanista Kirkkonummen Judoseuraan, johon kuulun tänäkin päivänä.

Miltei heti judon aloitettuani aloitin kilpailuissa käymisen. Ensimmäinen varsinainen kilpailuni oli Hämeenlinna Shiai, joka käytiin 12.5. vuonna 1991. Merkittävimpinä saavutuksina mainittakoon Samurai Cupin (koostuu kolmesta osakilpailusta) kokonaisvoitto vuonna 1998, kolmannet sijat nuorten SM-kisoissa vuosina 1997 ja 1999, miesten SM-kisojen viides sija vuonna 2000, miesten Ne-Wazan SM-kisojen toinen sija vuodelta 2000 ja voitto vuonna 2003, sekä Ruotsin nuorten avoimien toinen sija vuonna 2000.

G r a d u o i n n i t
   keltainen 07.02.1991
   oranssi 27.05.1992
   vihreä 07.06.1994
   sininen 08.02.1998
   ruskea 18.12.1999
   musta, 1.dan 15.12.2001

Nykyään en ole enää yhtä aktiivisesti kilpaillut; syynä lähinnä olkapääni, joka on kahteen kertaan leikattu (vuosina 2002 ja 2005).