Munamankelin munamatka

Pyry-Samuli Lahti

Rakas Internet-aikakauden päiväkirja,

on kesäloman viimeinen viikko. Olen saaressa. Kananmunat ovat vähissä. Vajassa on munamankeli, aka. mummo-/pappa-aikakauden polkupyörä. On aika viedä munamankeli munamatkalle! 🙏 HIGHFIVE, baby!

Internet tietää lähikaupan olevan arkisin auki klo kahdeksaan asti. Kello on vasta vähän yli seitsemän. Matka voi alkaa!

Kyseessä ei ole kilpailu

Matka alkoi klo 19:27. Mukaani läksi Heini, jolle heti alussa painotin, että kyseessä ei ole kilpailu. EI KILPAILU, vaan rauhallista matkaamista kohti kananmunien kaihoisaa kutsua. Haluan myös painottaa, että vaikka kyseessä olisi ollut kilpailu, kulkuvälineet eivät olleet tasaväkiset!

Tästä huolimatta heti alkumetreistä lähtien kävi ilmeiseksi, että nyt lähdettiin veren maku suussa matkaan.

Voi, pettymysten pettymys

Nyyh, nyt ei tullut munaa poskeen 😔 (pelkästään käteen)

Noin viiden kilometrin matkan jälkeen saavuimme Tarmon lähikauppaan. Pettymys oli suuri, kun havaitsimme että kauppa olikin mennyt kiinni jo kuudelta. Järkytystä pahensi filosofinen epävarmuus:

Mihin voi luottaa, jos ei lähikaupan web-sivun aukiolotietoihin?

Maalaismaiseman eksotiikkaa

Matka jatkui, vaikka taikaraivossa kaiversikin kadonneiden kananmunien katkera kohtalo. Pääsimme kuitenkin ihmettelemään maalaismaiseman monimuotoisuutta: robottiruohonleikkureita ja myytäviä koivuja.

Tappion karvas kalkki (siis jos kyseessä olisi ollut kilpailu)

Loppusuoran alkaessa häämöttää Heini – tuo tappion turmion tuoja – valjasti maksimaaliseen urheilusuoritukseen optimoidun teräshirviönsä päätähuimaavaan loppukiriin. Helkaman luotettava munamankeli luuhistui jalkojeni alla, eikä pystynyt vastaamaan viimeiseen rutistukseen.

P.S. Koska kyseessä ei ollut kilpailu, en varsinaisesti hävinnyt.